keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tuoksuja tulevaisuudesta

Vajaa viikko sitten laskeutui emäntä Suomen kamaralle. Kaksi shelttiä olivat ikionnellisia paluusta. Etenkin Nova valtasi sylin useita kertoja eikä malttanut päästää silmistään. Olihan se ollutkin aika reppana hoitoon jäädessään. Melkein väkisin yritti tunkea mukaan, kun olin jättämässä pojat. Ukkelit vietti vajaan viikon Lara- ja Lumia-tyttöjen luona. Iloiset kuulumiset olivat poikien herrasmiesmäinen käyttäytyminen ja helppohoitoisuus :) Lumia ja Ludo löysivät täydellisen yhteisen sävelen ja pari oli nyhjännyt toistensa kylissä kuin paita ja peppu. Voi noita nuoria ;) Onni oli ilmeisesti ainakin Novalle ollut, kun hoitopaikka vaihtui vanhempieni luo siskolle ja veljelle. Vielä ennen miun kotiinpaluuta myös vanhempani tulivat kotiin. Ihana on, että luotettavia hoitopaikkoja löytyy omalta koikunnalta, iso kiitos hoitajille!

Tämän postauksen otsikko viittaa tähän päivään ja tulevaisuuteen. Ludo tapasi toisen kerran tulevan morsiamensa. Kutsuttakoon tässä vaiheessa vielä tätä suloiseksi soopelineidoksi ;) Käytiin mukava lenkki Jaamankankaalla, mukana myös Nova ja etelänmies Pippo-berni. Silmiinpistävää oli uroksien käyttäytyminen. Ludo otti nartun omakseen ja kulki kylki kyljessä maputtaen, haistellen ja jopa yrittäen astua. Tämä kaikki sai meidät tuumimaan, onko paria kuukautta myöhemmälle odotetut juoksut aikaistumassa... Novakin hiffas jopa yli 30 minuutin lenkkeilyn jälkeen, että narttuhan tuoksuukin aika ihanalta ja sitähän vois tuossa yrittää. Pettymys oli suuri, kun Ludo sai kaikkein rauhallisimmin pyöriä tytön ympärillä. Myös Pippo koitti tehdä tuttavuutta, mutta nallemainen "tankkeri" ei ollut siron shelttitytön mieleen. Saas nähdä, milloin saadaan tyttönen pidemmälle vierailulle!

Ps. Ludon agiuran starttaaminen jää syyskuulle JOA:n kisoihin. Sunnuntaina olis oman hallin kisat, mutta lisenssinvaihtoruljanssin ja rokki-valmistelu-lomamatka-hässäkän takia ilmo jäi laittamatta. Tällä treenimäärällä ei kyllä nyt hetkautakaan, sen verran helpot HYLyt oltas kisoista takuulla haettu. Keinu ja kepit siis edelleen työn alla. Mutta meitä näkee seuraavan kerran Joensuun näyttelyissä kumpanakin päivänä ja emäntä talkoilee myös todennäköisesti POKS:in kisoissa sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti