keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Oho, kuukausko siinä jo kului...?

Pojat jäällä tammikuussa
Jep jep, ollaan palattu etelän lämmöstä jo ajat sitte. Blogin kirjoittamiselle ei oo ollu aikaa eikä välilä haluakaan. Yritän palauttaa käytöstavat ja tulla koneen ääreen ahkerammin. Pari viikkoa kului vaan aika aktiivisesti koulun ja työn parissa. Mitäs meille kuuluu..?

Ludo on käynyt agilitytreeneissä nyt jo neljä kertaa tämän vuoden aikana. Ehkä kirjoitusahdistus tulikin, kun kaksi treeniä jäi jo kirjaamatta blogiin. Ollaan harjoiteltu persjättöö, takaaleikkausta, pakkovalssia, rataa, keppejä ja keinua. Otin itselleni C-lisenssin, sillä alkuvuoden treenitahti ei oo tuntunu ihan kisoihin tähtäävältä. En oo vieläkään saanu koodia hallille (eipä oo käyny mielessä, et ite pitää se vissiin soittaa ja siinähän olen saamaton), joten vapaavuorot on ajelehtinu ohi. Kamalasti aksassa meillä töitä riittää. Keppeihin oon turhaantunut, kun verkot on ollu käytössä, joten olen päättäny kokeilla 2by2-menetelmää. Lenkiltä on siis poimittu eräänlaisia muovikeppejä siihen tarkoitukseen kotitreenausta varten. Keinulla Ludo otti viime treeneissä takapakkia hyvästä alusta huolimatta. Lopuksi siis palkkasin koko ajan koiraa sen ollessa keinulla, kun Anni-ohjaaja keinutti hiljaa lautaa ylös alas. Itseluottamusta siis tarvitaan siihen. Irtoaminen esteille ei ole vielä varmaa ja oma ohjaukseni ohjaa Ludon monesti väärään suuntaan. Kontaktit on niin huippuja ilmeisesti, et Ludo karkaa niille, vaikkei ne ois meillä käytössäkään. Eipä ainakaa pelkää korkeita paikkoja...



Nova kävi lonkkien ja silmien kuvauksissa 4.2. Ukko-reppana inhos tippojen laittoa eikä silmien tarkastaminenkaan ollu kivaa. Halusin kunnon syynin silmille ja sen sainkin. Viimeksi löydetyt trichiasis-ripset olivat hävinneet, mutta jotakin Aho merkkas löytäneeksi. Ilmeisen tärkeää se ei ollu, koska ei siitä mitään kertonu ja tajusin itekin sen vasta kotona papereita katsellesani, joten käsialasta kun en saa selvää, jää löydös toistaiseksi mysteeriksi. Novalla on aiemmin todettu PPM-iris, lievä ja nytkin muutama PPM-säie löytyi, mutta niillä ei ole mitään merkitystä koiran terveyden kannalta. Elikkä hyvä homma se! Lonkat tuli kaksi vuotta sitten takaisin D:nä. Nyt miulla oli mukana vanhat kuvat, joita verrattiin uusiin. Ahon ja miunkin mielestä uudet kuvat oli "tiiviimmät". Toivon siis, että C olisi Kennelliitonkin lausunto. Huonommaksi ne ei ainakaan oo menny eli nivelrikkoa ei tarvii pelätä.

Ludon Valko-Venäjän reissu vaan lähestyy. Vielä pitäis keksiä, mitä ihmettä se syö ensin kasvattajalla Suomessa ja sitten matkalla. Jos on vinkata barffaajalle matkamuonaa, joka säilys huoneenlämmössä niin SAA vinkata. Reilun parin viikon päästä on kuitenkin jännät paikat eessä.

Novan ajattelin ilmoittaa huhtikuussa alkavaan agilityn alkeisiin. Oon jotenki pidättäny sitä noitten lonkkien takia, mut nyt aattelin, et kun ei mitään nivelrikkoisia olla, niin harrastaa voidaan. Tokoon meillä ei oo ollu joulukuun alun jälkeen töitten takia aikaa. Agility on ehkä vieny voiton myös tokon puolesta. Saa nyt nähä mahutaanko kurssille ja mitä siitä eteenpäin.


Tässä nyt tärkeimpiä kuulumisia meiltä. Kirjoittajan kurkku on kipeä ja olo muutenkin nihkeä, joten teksti jääköön nyt tähän ja virkeämmin sitten jatkossa. (Kuvat Emilia Pippola)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti