keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Hallittiin ittemme agilityn alkeisiin!

Tuleva agiliitäjä!

Voin hyppiä ja pomppia riemusta! Me tehtiin se, läpäistiin hallittavuustesti ja päästiin agilityn alkeisiin! Se vaati kolmen päivän tehotreenauksen (josta ei ollut testissä apua, kun reputettiin kuitenkin se paikkis) ja jännitystä ja paniikkia ohjaajan puolelta. Paikallaanolo treenatessa on toiminut yhtä paljon kuin ei ole pitkällä matkalla. Laskin kuitenkin sen varaan, että ainakin luoksetuloon voin luottaa, kun saan sen pysyy ees sen verran paikallaan.

Testissä oli osallistujia huikeat kaksi kappaletta. Toinen juuri juoksuaan aloittava narttu, joten oltiin Ludon kanssa ekana ja häiriönä oli kaksi koiraa. Hihnan kanssa ei ollu mitään ongelmaa mennä sivulla, mutta vapaana kerran Ludon _oli_ihan_pakko käyä haistelee iiiihanaa collienarttua. Läpi meni kuitenkin nämä sessiot.

Paikallaanolo melkein onnistui. En tiiä paljon aikaa oli jälellä, mutta sit Ludo lähti valumaan. Toinen kerta ei tuottanut myöskään tulosta. Koska yhden osion saa reputtaa, saatiin ottaa luoksetulo. Hyvin se poika istui paikallaan ja pääsin kutsuu sen luokse. Lopuks otin vielä harjoituksena paikkiksen niin, että kävin merkillä ja menin takas palkkaa. En silti ollu uskoo korviani, ku kuulin että päästiin molemmat osallistujista kurssille. Oikeesti! Myö päästään alottaa agility. I´m so happy!!

Myös tokoryhmäkyselyyni viimein vastattiin, sieltä siis odotellaan lisä-infoa, että joku olis ryhmiä vetämässä. Novan kanssa siis ootellaan vielä tokojuttujen kunnolista starttaamista. Huomenna luvassa kuitenkin shelttitokoa! 

3 kommenttia:

  1. Onnea! :) Siitä se lähtee matka agilityn niin koukuttavaan maailmaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Odotan innolla tulevia hetkiä lajin parissa ja oma kiinnostus riittää jatkamaan ihan kisatasolle saakka! Vaikea kuvitella, etteikö tuo pikku hurjapää syttyisi myös ;)

    VastaaPoista