sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Harmittaa!

Tänään oli lopultakin agilityn hallittavuustesti. Jännitin kyllä etukäteen, miten se menee, sillä ei olla oikein treenattu erityisesti sitä ajatellen tällä viikolla juuri ollenkaan. Oli siis tehtävä parhaamme sen mukaan mihin kyetään. Luoksepäästävyydessä ei ollu mitään ongelmaa eikä hihnassa seuraaminenkaan tuottanut vaivaa. Irti seuraaminen sujui, mutta "vahvan sukupuolivietin" omaava nuori Ludo kävi haistelemassa kahta narttua kiinnostuneena. Tästä ei kuitenkaan tullut sirhettä, kun se kuitenkin seurasi myös nätisti eikä ollut vihamielinen. Sitten... Tuli kompastuskivemme. Laiton Ludon istumaan paikalleen ja lähdin sen luota törpön luo, joka sijaitsi vajaa 20 metrin päässä Ludosta. Hetken se malttoi pysyä, mutta lähti sitten lipumaan miuta kohti. Tämän se teki vielä kahdesti, kun kokeilin sitten, että saisin pysymään paikallaan sen aikaa, että pääsisin törpölle ottamaan edes onnistuneen luoksetulon. Mutta kun ei. Hieman jopa häntä heiluen se lähti valumaan mamman luo ja tiesin, että tästä ei tule nyt mitään. Hallittavuustestistä tuli hylätty. Harmitus oli mitä suurin sen jälkeen, mutta nyt pohdittuani ymmärrän, että ihme olisi ollut, jos se olisi nätisti paikallaan pysynytkin, sillä ei kyllä olla treenattu kertaakaan noin pitkää välimatkaa paikallaanolossa. Vaadin siltä siis liikaa. Tästä otan opikseni ja alan treenata paikallaanoloa sitten perusteellisesti. Vielä se sieltä sitten löytyy. Harmi sinänsä, sillä luoksetulo olisi ollut varmasti täydellinen! :)

Perjantaina Nova sai kolmannen annoksensa hierontaa. Heli sai taas jo mukavan ajan hieroa Novaa ja koira näytti paikoin hyvin tyytyväiseltä. Tältä erää hieronnat nyt loppui ja ohjeeksi sain venytysharjoitteita. Lisäksi pitää tarkkailla, että se pysyisi siinä ravissa liikkeessä. Vinkiksi sain myös Novalle niveliin Stridea hevostarvikeliikkeestä. Täytyypä kokeilla ottaa käyttöön, jos se pitäisi paikat kunnossa, etenkin kun ne D-lonkat (jos ovat oikeesti) on olemassa.

Nyt on kyllä vähän tyhjä olo, ärsyttää. Olin niin suunnitellu, et Ludo alottaa aksan ja Nova tokoilis. POKS on melkeimpä ainut, jonka kurssit on järkevän hintasia opiskelijalle ja niissä on kivasti käytännönkertojakin. Ja vaikka nyt ajokortti tältä viikolta komeileekin, niin auton lainaus ei ehkä aina onnistu ja siksi Ylämylly-Kontiolahti-akseli on ainakin liian kaukana. Täytyy kattoo, meneekö nyt sit vaan toisen kanssa kurssille ja toisen kanssa tokoilee muuten vaan, vai saisko nää molemmat johonkin mukaan. Kesä kun ois miulle parasta aikaa treenata tehokkaammin ryhmässä..

Nyt ei muuta ku harjottelee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti