tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksy -.-

Kaksi viikkoa tulee hallittavuustestistä. Tässä ajassa ei olla taijettu treenailla yhtään mitään koirien kanssa. Kelit on ollu pääosin kamalia. Koirien tassut tuovat hurjasti likaa kotiin ja illalla on niin pimeää, ettei ulkona tahdo omia koiriaan erottaa. Onneksi agility alkaa pian ja tää porukka saa uutta mietittävää! Tänään kurssi alkaakin jo teorialla ja odotan kyllä sitäkin kovasti.

Novan suoli on toiminut taas viime yöt turhan hyvin, ollaan varmaan neljä yötä peräkkäin käyty kerran ulkona, kun ukkeli on pyytänyt ulos. Tällä hetkellä en ees ymmärrä, mistä tää johtuu. Ruoka on samanlaista kuin yleensäkin, ei pitäis olla mitään outoa. Jostakin syystä vaan aamuyöstä tai 6-7 aikaan Novalla on tarve päästä ulos. Pieni osa alkaa miettiä itessäni, että ottaakko Novalle käyttöön osittain vanha kunnon nappula. Se helpottas varmaan molempien elämää. Ludon vatsa toimii niin hyvin raa´allakin, että sen vaihtamista en harkitse. Mutta täytyy tuumia tätä vielä..

Novan ensikosketus mustikoihin :>

Metsät on vielä pullollaan marjoja ja vaikka oonkin pitänyt miun poikia kovin vähän marjastajina, Nova on kumonnut käsitykseni kahdessa lenkkikerrassa. Mitä lie tapahtunut poitsun päässä, kun nyt mustikat uppoaa kädestä ja jopa pusikostakin tarvittaessa. Mikäs siinä, jos maistuu :)

Tälläisinä syyspäivinä, kun tuulee kovaa tai vettä ropisee koko päivän, on ihana kääriytyä sheltteihin sohvalle. Toisin sanoen, mikä olisi parempaa, kuin lukea tai katsella telkkaa kaksi karvapalleroa kainalossa lämmittämässä. Rakkaitten lemmikkien            voimalla läpi ankean syksyn!

2 kommenttia:

  1. Tarve päästä ulos tavahädälle vai onko maha löysällä/kakka jotenkin erilaista? Ootko miettinyt monenko aikaan koirat syö suhteessa vikaan iltalenkkiin/siihen monelta aamulta pääsevät ulos?

    Tosin eihän välttis mikään nuista selitä sitä, miksi yhtäkkiä asiat muuttuu, mutta jos edes jotain apua saisi :)

    VastaaPoista
  2. Noh, hyvä pointti. Nyt olla neljään viimeseen yöhön sitten käyty ulkona. Koirat on syöny vasta illalla aikasintaan 20 aikaan luunsa. Tuo ei miusta silti ratkase sitä, miks Novalla viikko sitten tuli kakka ihan äänien kanssa. Ruoka on kuitenkin ollut yhtä tuttua koko ajan. Mietin, että onko luitten määrällä vaikutusta. Aika lailla 100g Nova on nyt saanu eikä oo ollu ongelmia. Pistääkö ne luut vaan suolen toimimaan tehokkaammin?

    VastaaPoista