tiistai 1. tammikuuta 2013

LP = Las Palmas

Bloggaaja sanoo heipat viikoksi ja lähtee pakoon pimeyttä ja pakkasta Kanarialle. Koirulit lähtee nauttimaan "mummin ja ukin" nakkipaketeista.

Sen verran kuitenkin kerron uusia ajatuksia tälle tulevalle vuodelle, että

a) Novan lonkat ja silmät kuvataan uudestaan 24.1. Silmissä tulee vastaan Pevisa-raja (ja haluan Aholta selkeän varmistuksen, onko Kuopiosta saatu PPM-Iris lausunto aiheellinen) ja lonkkia varten olen lainannut Kennelliitolta vanhat kuvat ja haluan, että Aho vertaa nykyistä tilannetta silloiseen.

b) Muutama näyttely on Ludolle pohdinnassa ja sanotaan vaikkapa niin, että pienimmästä ei lähdetä tänä vuonna liikkeelle: Ludo reissaa kasvattajien mukana Valko-Venäjälle saakka helmikuussa kaksipäiväiseen CACIB-näyttelyyn. Outokumpua olen seuraavaksi alustavasti miettinyt.

c)Työvuorot ja koulu saattavat olla esteenä tokoryhmälle, joten siihen kuuluminen punnitaan tämän kuun aikana. Joulukuu oli esimerkiksi todella kehno työvuorojen osuessa treenien päälle ja tuohonkin ryhmään olisi jonossa halukkaita.

Palataan asiaan tovin kuluttua!

Novan kesänautiskeluista mallia ottaen

1 kommentti:

  1. Teidät on haastettu! :) http://nettastage.blogspot.fi/2013/02/vuoden-eka-haaste.html

    VastaaPoista