sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uusi vuosi lähestyy

Huomenna on uudenvuodenaatto. Koiranomistajana se vaatii järjestelyjä, että kaikilla olisi mukavaa. Raketteja saisi ampua vain 18-02 välisenä aikana, mutta kaikkihan eivät tätä noudata, valitettavasti.

Itse vietän uuden vuoden sisarusten kanssa omalla paikkakunnalla. Koirat eivät voi osallistua juhlaan samassa paikassa, joten joudun miettimään kaiken tarkkaan etukäteen. Pitää vielä harkita, kauanko kehtaan olla koirien luota poissa. Voi olla, että sydän on hieman syrjällään, kun miettii miten kaverit kotona voi. Seuraavanlaisia toimenpiteitä teen, että shelteillä sujuisi vuoden vaihtuminen mahdollisimman hyvin:

  • Kunnon ulkoilutus ennen kuutta, ettei pojat ole jalat ristissä paukkeen aikana
  • Verhot kiinni
  • Pari valoa ainakin päälle kotiin
  • Musiikkia soimaan ääniä peittämään
  • Pikkupuuhaa ajanvietteeksi 
Meillä Nova jännittää pauketta enemmän kuin Ludo. Ampumisaikana ulkoilutus ei ole nautinnollista ja oudot äänet pelottavat. Viime vuosina juhla on sujunut hyvin, kun ollaan oltu sisätiloissa, missä on ollut telkkarin äänet ja valot yhdistettynä kiinnioleviin verhoihin. Eniten varmasti oma käytös vaikuttaa koiraan. Oma rauhallisuus ja "olemattomuus" helpottavat. Liika häärääminen ahdistaa.

Toivon, että kaikkien vuoden vaihtuminen kuluu leppoisissa merkeissä ja, että nelijalkaisista pidetään hyvä huoli. Muistakaa, että irti oleva koira voi säikähtää niin, että karkaa! Pidetään huoli kavereista!

                                              Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti