perjantai 3. elokuuta 2012

Päivitys reissulta, muttei reissupäivitys

Tämä postaus tulee kesäisestä Helsingistä. Ollaan poikien kanssa lomareissulla. En kuitenkaan aio vielä tässä postauksessa puhua reissusta (josta kyllä riittää kerrottavaa), vaan katse kulkee jo syksyssä. Eilen nimittäin Ludon kanssa kävellessäni ajatukseni kulkivat tottelevaisuudessa. Omat koirani ovat kyllä perustottelevaisia. Niiden kanssa on suht helppoa elää. Ne tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, osaavat peruskäskyjä ja kulkevat sopivan matkan päässä lenkillä. Miinuksia tulee kuulohäiriöistä (eipä tullakaan äipän luokse, kun muualla on paaaljon mukavampaa tai mennään vieraan koiran luokse, vaikka ei saisikaan). Pohdinkin, että suurimpia ongelmia miun ja koirien välisissä suhteissa on luottamus, kunnioitus ja halu miellyttää (tehdä sellaista, mitä pyydän, koska se on kivaa). Koirani ja minä kaivataan yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä, että oltaisiin enemmän samalla aaltopituudella ja kuulovauriot paranisivat edes melkein kokonaan. Päädyin siihen tulokseen lenkillä, että on aika suunnata katse syksyyn ja luoda tavotteita, joilla saisin kaipaamiani asioita meidän elämään. Tavotteiden avulla toivon saavani pontta koulutusasioihin ja motivaatiota etsiä keinoja meidän lauman arjen parantamiseksi. Syksyn aikana voin pohtia, onko osa tavotteista jo täyttynyt, onko jossain tullut takapakkia tai onko tavotteissa muita korjattavia asioita. Vuoden lopussa on hyvä tarkistaa, miten kulunut puoli vuotta meiltä meni ja olenko tyytyväinen omaan panostukseeni. Kaikkihan on lopulta miusta kiinni.

Ludo agilityn alkeisiin. Eli hallittavuustesti läpi. Siihen käykö arpaonni, en voi vaikuttaa, mutta hallittavuustestiin kyllä. Viimeksi homma jäi kiinni paikallaolosta. Nyt on panostettava siihen, että pystymme kasvattamaan välimatkaa ja aikaa paikallaolossa.

Nova tokon alkeisiin. Nova osaa tottelevaisuuden perusasiat, mutta toimii käytännössä hyvin vain suht häiriöttmässä ympäristössä. Tarvitaan muita ympärille turvallisessa ympäristössä. En ole opettanut Novalle noutoa, joten sen suhteen olisi aloitettava ihan alusta. Helpottaisi muuten kummasti arkeakin... ;)

Ludon liikkuminen kehäkuntoon. Ludon kroppa kaipaisi enemmän erilaisia maastoja liikkeiden parantamiseksi, se on sellainen tipsuttelija. Ludo on saatava kuuntelemaan minuu enemmän kehässä, että se voi liikkua oikealla tavalla käskystäni. Syksylle on suunnitelmia parin näyttelyn verran, joten meillä on aikaa treenailla itseksemme, käydä mätsäreissä, mikäli ajat sopii miulle ja vierailla mielellään myös ohjatuissa näyttelytreeneissä.

Novan eteneminen näyttelytreenissä. Haaveeni on yhä päästä Novankin kanssa iertää näyttelyitä. Taukoa on kaksi vuotta takana, Novasta on kuoriutunut aikuinen uros ja mie tykkään sen koko komeudesta erittäin paljon. Merkitystä näyttelyillähän ei ole Novan kannalta erityisesti, sen lonkkien takia, jotka ovat kyllä syvä pettymys. Haluisin kuitenkin, että Nova voisi saavuttaa itsevarmuutensa tuomarin käsittelyssä. Siitä kaikki on kiinni. Novan liikkuminen on ollut aina ponnekasta ja sulavaa. Seisomisessa ryhdin saaminen kuntoon on yksi asia listalla, tekemisestä on saatava kivaa. Novan kohdalla en halua edetä liian nopeasti, kun paineita ei ole. Muiden AVO-urosten kanssa kilpaileminen ei ole helppoa, joten kehiin ei mennä, jos ei olla valmiita siihen.

Katsotaan, millainen syksy on tulossa. Tsemppiä tarvitaan ja tuestakaan ei ole haittaa. Onneks miulla on ystäviä, jotka on kokeneempia ja uskon, että heidän neuvonsa ovat tervetulleita ja niistä saa apua. Tämä postaus on jälleen yksi askel koiranomistajan oppipolulla.

2 kommenttia:

  1. Kyllä te Ludon kanssa varmasti vielä pääsette hallittavuustestin läpi :) Netallahan meni se osuus miten meni. Pihassa pysyy jo nätisti paikallaan, pitäisi kai sitä häiriötäkin jostain koittaa saada...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, treenistähän se on kiinni. Keväällä ei kyllä treenattu tarpeeksi. Nyt etuna, että itse testi on sitten tuttu.

      Poista