keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Aksatreenit pitkästä aikaa


Poikien ekoja palloleikkejä tälle kesälle
Eilen oli valinnan paikka: lätkäfani Suomen peliä kattomassa kaveriporukalla kisastudiossa vai omat aksatreenit. Agility on joutunut viime viikkoina vähälle huomiolle, joten päädyin treeneihin. Otin molemmat koirat mukaan, kun tuntui raasulta jättää Nova kotiin - taas.

Oli kyllä mukava treeni, vaikka kahdesta tunnista valtaosan joutuikin odottamaan omaa vuoroa. Anni oli kyhännyt meille radan, josta ajan puutteessa päästiin ottamaan vain osa. Pakkovalssi oli päivän teema, sitä pääs kokeilemaan parissakin kohtaa radan alussa. Puomi oli houkuttimena putkella ja irtoamistakin pääsi treenaamaan. Treenin saldo:

- puomi koitui lähes joka kerta kohtaloksi
- koira toimii hyvin, kun ite oon mukana jutussa oikein
- mulla on hemmetin hyvin ja nopeesti ja tarkasti kääntyvä ja liikkuva koira
- mulla on koira, joka karkaa selän takaa väärältä puolelta putkeen <3

Olin kuitenkin tosi tyytyväinen valintaani, mukavaa oli taas treenailla. Sunnuntaina on luvassa JOA:n möllit, joihin aion osallistua. On taas heräteltävä agilityä eloon koulumyllerryksen jälkeen. Ainii, olihan miulla tosiaan se Novakin! Novan kanssa treenasin yhtä estettä odotellessa. Alkuun sitä jännitti kauheesti mennä minikorkeuden yli, mutta muutama toisto lisäsi heti itsevarmuutta ja poika ootti ihan innolla käskyä mennä hakee nami alustalta :) Perjantaina otan ukkelin sitten vapaavuorolle mukaan, niin pääsen jatkamaan yhden esteen ylitystä ja kenties hyvällä tuurilla kahden peräkkäisen :)

Ludon lapset muuten käyty tänään pallottelee. Voiko olla mitään sulosempaa, kuin tuhiseva, maha maidosta pulleana murnutteleva koiranalku? Tuskimpa :) Aivan ihania oli kumpainenkin poika, ihana nähdä, mitä niistä vielä kasvaa <3

Kuvat: Emilia Pippola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti