tiistai 21. helmikuuta 2012

Hierontaa

Nova on jo parin viikon ajan selkeästi peitsannut lenkillä ja jopa ihan kotona tallustellessa. Tänään meillä kävi sitten ensimmäisen kerran eläinfysioterapeutti hieromassa. Novalle tyypilliseen tapaan meni pitkään, että Heli pääsi edes kosketusetäisyydelle. Vähin erin minä tukena päästiin rapsuttamaan ja siitä kokeilemaan hieman lihaksia. Nova oli rennompi vasenta puolta hieroessa, mutta oikealta ottaessa se sitten yritti väistää sylistä pois. Viimeisen vartin aikana koira osasi jo rentoutuakin ja silmät luppasi kiinni. Heli löysi jumit pitkistä selkälihaksista ja lantion yläpuolelta. Ei siis mikään ihme, että raput noustaan miten noustaan ja ravista hypitään peitsille, kun takapää on jumissa! Viikon päästä on uusi aika, silloin päästään varmaan nopeammin hieromisasteelle. Heli suositteli B-vitamiinia lihaksiin ja lenkeillä huomion kiinnittämistä raviin. Kotikonstina myös lämmin kauratyyny tai lämmitetty pyyhe pussin sisällä lihaksia hautomassa ei tekis pahaa sekään.

Ludo ihmetteli vieressä touhujamme ja kävi välillä nuolemassa Helin naamaa. Selvästi tylsistyneenä se leikki välillä lelulla, söi luuta ja tuli taas makaa suurin piirtein mein väliin. Eipä ainakaan nuori mies ujostellut vierasta tätiä! :D

Tähän kiireiseen päivään tuo hierontahetki oli itellekin tosi terapeuttinen. Sai vaan istuu tunnin ja rapsutella koiraa. Niin hyvä hetki touhukkaan päivän keskellä! :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Blogi avattu!

Näin on syntynyt shelttipoikien Nova ja Ludon blogi. Blogiin on tarkoitus kirjoitella koiramaisia juttuja onnistumisista, epäonnistumista, oivalluksista ja koheltamisista. Kahden uroksen kanssa arkeen voi mahtua monenlaista ja kanavoin mahdolliset itkupotkuraivarit sitten tänne :D